tiistai 26. helmikuuta 2013

 
 
 
Kotiintullessa odottivat lapset iltalaulua ja vielä kerrottiin päivän kuulumisia.
Mennyttä, olevaa ja tulevaa miehen kanssa.
Kynttilät ja rentouttavaa on omaa aikaa hyvän syömisen ja lukemisen. Nautin (esim. maustam.jogurtti, pähkinähedelmämysli,  kauraleseitä, mustikoita ja banaania ja loraus hunajaa.)

 
Se, mikä itselle voi tuntua välillä ihan tavalliselta kivalta tai niin tavalliselta, että sitä ei arvosta, mutta joku muu sitä kaipais kovastikin.
Ja niin se on toisipäin. Käsityöillassa minä ajattelin, että onhan se mukavaa että mulla on aikaa harjoitella tällaista, mutta kyllä paljon enemmän sydämeni kaipaa toisenlaisiin käsitöihin.
Voisinko luottaa että oma elämäni nyt on eniten minun näköistä elämää ja onnellinen siinä, vaikkakin ei voi kirkkain silmin todeta että elän nyt elämäni parasta aikaa. Vai pitäisikö niinkin voida sanoa?

 
Kirkkaimmat aurinkoni, ne eivät sulata lunta, mutta sydämeni  kyllä.
-P

maanantai 25. helmikuuta 2013

 
 



 
" Äiti, kuuntele tuota ääntä! " sanoi lapsi ja avasi apposen auki oven terassille. Siellä kuului tip tip räystäältä. Aurinko on tullut alemmas, ei vain valaise sieltä kaukaa  paikka paikoin, vaan on levittäytynyt ympärillemme, ja aurinkovoiman saa kerättyä taskut pullolleen.

 
 

 
Näin suloisesta ja pienestä rakkaasta on tullut iso. Onko vuosia oikeasti jo näin monta, havahduin kirjoittaessani esikoiselle synttärikorttia. Syntymävuosien valoissa herkuttelimme, vatkasin tiikerijäätelöä ja mascarponejuustoa, sekaan kaurakeksinmuruja ja koristelin annokset appelsiininpalasilla.

maanantai 18. helmikuuta 2013


 
- Punainen väri( verhoja lukuunottamatta) ja ikkunatähdet lähtivät silmistä ja vihreää tuli tilalle.
- Legotornissa ennätys on 205 cm


 
- Talven helmiä

 
Laskemme lapsen kanssa
varpaan helmiä
Hän istuu sylissäni saunapuhtaana
jokeltaa:
ykti kakti.
Tärkeimmän hän tietää elämästä
että kaksi on paras luku
maailmassa
usko ja rakkaus, ne kaksi
kaikki mitä ihminen tarvitsee
 
- Kerttu Kastelli -

 
Mistä tietää että alkoi hiihtoloma?
Täydellä olemisella, kun on pitkiä aikoja ettei mitään ole tulossa eikä minnekkään tarvi kiiruhtaa.
Hidas ja pitkä aamiainen. Lupaus valosta ja kevään alkavista väreistä. Uuno- ja lätkäpeliturnaukset. Hiihtolenkit ja luistelut. Ja mukava reissu tuonnempana.
Mukavaa Lomaa !!

torstai 14. helmikuuta 2013

 
 
 
 
 
Ystävyys on aitoa kohtaamista
mukana ilo
jakaminen
 

 
Ystävyys on helppoutta olla minä
kiinnostua sinusta
ja kulkemista keveämmin askelin
-P-


 
- Aloitin lapsille lukemaan Fedja-setä, kissa ja koira. Pidin sitä jotenkin ärsyttävänä kirjana nimen perusteella, mutta se onkin hauska.
- Tyttö teki koulussa lupauksen "paastota", ja olla karkitta pääsiäiseen. Hienosti selvisi abikarkeittakin. Meillä aikamoinen saalis, oltiin Helsingissä katosomassa abihulinaa, lentäviä karkkeja, äänitorvia ja kymmenittäin kuorma-autoja.
- Pienin kipeänä. Yskiminen vaikuttaa kurkunpäätulehdukselta. Nukuin täysissä pukeissa valmiina toimiin, jos hengitys muuttuu huonoksi. Huolessa, joka viiltää syvälle, pakotan itseni rauhalliseksi, sillä se keino auttaa tekemään voitavan ja tyytymään siihen.
 
" Lukeminen on yksi arjen iloista. Anna tunnelman viedä ja tarinan kantaa erityisesti silloin kun perhe kaipaa yhteistä aikaa."

maanantai 11. helmikuuta 2013

 
 
 
Vieretysten lapsuuden maassa
salaisuuksia tulvillaan. Yhteisiä nauruja ja lauluja, kilpoja ja kinoja. Rakkautta rinnassaan, ikäväkin tulee jos toista ei nää. Äidin onni heidän väleistään, säilyisi se ainiaan.
- P-




 
- Välistä tylsääkin tylsempi ruoanlaitto, välillä mahtavat lettukestit ja se yhteinen oleminen ruoalla.
- Pulkkamäkeä parempaa oli poniratsastus.
- Vaikka onkin vastaista, onneksi ne myötäiset ovat vahvempia ja jäävät muistettaviksi päivistä.
- Pieninkin niin rakas, vaan ei hän suostunut kerhokuvaan, ei ryhmän kanssa eikä yksin.
-

tiistai 5. helmikuuta 2013

 
 
 
Yöllä pakkanen ripusti
vahvat huurreköynnökset pihakoivuihin.
Uloimmat kiteet kristallia,
timantteja.
Tällaisena päivänä
ei voi puhua ostosmatkoista,
pyykinpesusta,
siivoamisesta.
Tämä on elettävä
kuin juhlahetki:
ilolla,
mutta henkeä pidätellen,
ettei kauneus varise,
katoa.
 
- Maaria Leinonen -






 
-  Ladulla, jäällä ja tytöt ensi kertaa laskettelemassa.
- Jäällä pieninkin pyörähteli. "Kattokaa mä teen piruletin."
- Mies lähtee taas työreissulle,  tauot tietokoneelta tekee hyvää, miksei myös miehestäkin välillä. Ei kyllä passaa liikaa ajatella, ajelemassa tien päällä ja huonossa kelissä.
- Kynttilät syttyvät iltaisin, kodikkuuden ja rauhoittumisen merkki.
- Huomenna kysyn lapsilta mitä mukavaa he haluaisivat että tehdään yhdessä, ja kenen vuoro on nukkua isin paikalla?
 
 

perjantai 1. helmikuuta 2013

 
 
 
 
- Vilahti tammikuu ja välillä aurinko. Helmikuu on auringon helmiä ja jään kristallia.
- Ompeleminen on mukavaa puuhaa, mutta samalla tekis mieli rutata tekeleet roskiin. Enhän mä mikään käsityöihminen oikeasti ole, mutta ylittänyt jo itseni kun pystyn nauttimaankin siitä.
- Viikonloppuun kuuluu paljon pieniä iloja, uusia ruoka-ohjeita, Onneli Ja Anneli kirjan loppuunlukeminen, luistelua, hiihtoa, herkuttelua jne.
- Laittelen tähän sekalaisia runoja eri hetkiin kansieni välistä.
 


 
 
 "Parhaat hetket syntyvät yllättäen,
ihan sattumalta.
Rakkaimmat ihmiset psysyvät vierellä pitämättäkin. "
 
 
" Naiset ymmärtävät kaikesta sydämestään, että elämän jatkumisen takeena on rakkaus eikä voima.
Jokainen nainen panee toivonsa sovintoon, järjen voittoon, rauhaan, hyvyyden voimaan, siihen että
ihmiskunta ymmärtäisi olevansa yhtä perhettä. "
 
- P. B.-

 
" Mikä varhain painetaan lapsen sydämeen,
se antaa suuntaa koko elämälle. "
 
Pieni lapsi. Kirkasta kristallia. Valoisa ja puhdas.
Hiottu ainutkertaiseksi. Vangitsee kaikki ihanat valot muuttaen ne sateenkaareksi.
Heijastaa kauneuden takaisin maailmaan.
Uudistaa kaiken."
- P. B.-

 
Vetoketjun ompeleminen
siirtyi huomiseen.
Kun huominen koitti,
takki oli kutistunut
liian pieneksi.
 
- E-L. Kantola-
 
Kun on vaikeaa, sitä haluaa ensin poistaa
vaikeuden, sitten vasta elää. Vaikka olisi opittava
elämään samalla kun on vaikeaa.
 
- Markku Envall-